VUOSI VUORISTORADAN KYYDISSÄ: KAUSI 2017

Kausi 2017 oli todella vastakohtien aikaa. Siihen sisältyi vastoinkäymisiä ja lopulta myös onnistumisia, niinkuin urheilussa taitaa yleensäkin mennä.

Uuden edessä

Syksy 2016 alkoi muutaman suuremman muutoksen merkeissä. Edellinen kesä oli sujunut vaihtelevasti. Päättyen hieman ennenaikaisesti heti Sm-kisojen jälkeen sääressä todetun rasitusvamman takia.

Aloitin uudessa koulussa Mäkelänrinteen, eli Märskyn lukion urheilulinjalla. Samoihin aikoihin sovittiin myös mun siirtymisestä Eeva Kantomäen valmennukseen ja treeniryhmä vaihtui. Syksy menikin pitkälti totutellessa uusiin kuvioihin. Treeneissä palattiin juoksemisen pariin pienin askelin ja mukana oli luonnollisesti myös korvaavaa harjoittelua.

Maltillisesta kuntoutuksesta huolimatta muutamia pikku takapakkeja mahtui syksyyn, mutta pääsin kuitenkin aloittamaan hallikauden suunnitellusti tammikuussa. Ja kappas vaan, heti ekojen kisojen tulostaso yllätti positiivisesti niin mut kuin valmentajankin. Vauhti tuntui paranevan kisa kisalta. Ennätysvire tuli yllätyksenä, mutta lähes uskomattomalta tuntui pika-aitojen enkkaparannus. Aitatreenien määrähän oli laskettavissa yhden käden sormilla... Lyhyt hallikausi sujui siis ihan mukavasti: enkat paranivat ja pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa aikuisten halli Sm-kisoihin. Suurin yllätys oli kuitenkin Turun nuorten Sm-halleista kotiintuomiseksi tullut n17 Sm-kulta 60 metriltä. Voitin niukasti omalla enkalla Sara Farncisin, Olivia Ben Khalifan ollessa kolmas.

Ylimenoviikon jälkeen palattiinkin taas työntekoon ja lähdettiin valmistautumaan pikkuhiljaa kohti kesää. Myös keväällä oli pieniä vaivoja, mutta toukokuun etelänleirillä päästiin taas kunnolla asiaan ja treenaamaan kovaa. Leiri Teneriffalla oli muutenkin kaikinpuolin onnistunut ja jo siellä oli nähtävissä, että kunto oli hyvä.

Alkukesän huippuvire katkesi loukkaantumiseen

Melko onnistuneen kevään jälkeen kesän ensimmäisten kisojen tulostaso pääsi yllättämään todella positiivisesti. Kisasta toiseen paukkuivat ennätykset matkalla kuin matkalla ja pääsin juoksemaan kovia kisoja. Esimerkiksi Lahden eliittikisojen 200 metrillä juoksin oman ennätykseni (25.05) 2 metrin vastatuuleen. Ehkä kaikkein hämmästyttävin oli kuitenkin Yag:n voittotulokseni (13.74), joka ylsi Suomen kaikkien aikojen tilastossa sijalle 12.

Yksi mun kauden tavoitteista oli päästä osallistumaan ensimmäistä kertaa Kalevan kisoihin. Kisojen rajat ovat vielä omaan tasooni nähden melko kovat, mutta ilokseni sain huomata, että heti alkukauden tulostaso saattaisi hyvinkin riittää rankingissa. Kaikki elementit huippukesää olivat siis olemassa.

Yritys oli kovaa, nimittäin malttaa ottaa alkukesä tarpeeksi rauhallisesti. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ihan onnistunut. Espoon nuorten eliittikisojen satasen alkuerissä oltiin jo lähes maalissa, kun mun takareidestä kuului naksahdus, ja tunsin ilkeän muljahduksen. Illan mittaan yltynyt kipu tuntui viittaavan johonkin kramppia pahempaan ja seuraavana päivänä ultraäänessä asia varmistui. Lääkärin arvio kuulosti kuitenkin rohkaisevalta. Reidessä oli ensimmäisen asteen -siis lievin mahdollinen revähdys. 2,5 viikon päässä olevat Sm-viestit tulisivat jäämään väliin, mutta 4,5 viikon edessä oleviin Kalevan kisoihin olisi vielä täydet edellytykset kuntoutua ajoissa.

Päivät tuntuivat kuitenkin kuluvan aivan liian nopeasti. Treeneissäkään en uskaltanut juosta vetoja täydellä vauhdilla, vaikka reisi oli kaiken järjen mukaan jo parantunut. Ymmärsin kyllä itsekin, että kyse oli vain omasta uskalluksesta, mutta silti veto toisensa jälkeen juoksu ei ottanut onnistuakseen. Lopulta päätös osallistumisesta Kalevan kisoihin oli yksiselitteinen: kun uskallusta juosta kovaa ei löytynyt edes treeneissä, olisi turha lähteä pelleilemään aikuisten sekaan puoliteholla. Otettiin siis pieni aikalisä, ja katse siirrettiin kohti Iisalmen nuorten Sm-kisoja.

Vaikeuksien kautta Suomen mestariksi

Sm-kisojen lopullisia lajivalintoja palloteltiin viime tinkaan, alunperin ajatuksena oli ollut juosta kolme lajia, mutta tässä tilanteessa päädyttiin valitsemaan kaksi. Pika-aidat oli selkeä valinta, sillä niiden juokseminen oli onnistunut jo pitempään ihan hyvin, mutta valinta 100m ja 200m välillä oli vaikeampi. Kakkosen kisoja olin ehtinyt juosta useamman, satasen vain kerran. Lopulta valinta oli satanen, ja hyvä niin.

Olosuhteet Iisalmessa olivat, hmm no siellä olleet tietävät, mutta sanotaanko vaikka hivenen viileät. Oma urakka alkoi perjantaina 100m alkuerillä. Tämä oli tosiaan mun toinen satasen startti vamman jälkeen, mutta maaliin selvittiin. Finaalissa lähtö meni aivan pipariksi, mutta jotenkin onnistuin puristamaan itseni kolmanneksi erittäin tiukassa kamppailussa, jossa taisteltiin himmeämmistä mitaleista. Tää pronssi oli jo todella iso voitto mulle.

Lauantaina oli vuorossa aidat. Alkueristä varmanpäälle- juoksu ja sillä finaaliin. Finaalissa meno tuntui aikamoiselta räpiköinniltä, ja osumaa aitaan tuli otettua. Saavuin maaliin kuitenkin Suomen mestarina ja tällä kertaa oli hiukan onnikin mun puolella, kun voitin Olivia Ben Khalifan vain niukasti Kia Kemppaisen ollessa kolmas.

Fiilis maalissa oli uskomaton: kova työ palkittiin ja pienen jännityksen jälkeen varmistui, että mun aika riittäisi nostamaan mut mukaan nuorten Ruotsi-otteluun. Sen verran oli matkalla aidat kolisseet, että vähän aikaa piti jännittää, kestääkö mun tulos vertailun vuotta nuorempien kanssa. Molemmat sarjat huomioon ottaen mun aika oli onneksi toiseksi nopein, joten seuraavana viikonloppuna oli tiedossa reissu Tukholmaan.

Maaotteluvoitto kruunasi vuoristorata-kauden

Ruotsi-ottelussa mun henkilökohtainen laji oli tosiaan aitajuoksu, mutta yllättäen pääsin myös mukaan tyttöjen pikaviestijoukkueeseen. Viesti juostiin lauantai iltana aikuisten ottelun yhteydessä, ja vaikka stadion ei ihan täynnä ollutkaan, niin en varmaan koskaan ole päässyt juoksemaan niin ison yleisön edessä. Meidän viesti tosin kaatui tällä kertaa huonoihin vaihtoihin, mutta hauskaa oli! Aitakisa oli ohjelmassa aikaisin sunnuntai aamuna. Jokavuotinen syysflunssa osui valitettavasti just tuohon viikonloppuun, mikä jarrutti hiukan menoa. Homma tuli kuitenkin hoidettua kotiin ihan kunnialla: tuloksena oli mulle urani ensimmäinen maaotteluvoitto, mutta mikä tärkeintä, napattiin Jessica Kähärän kanssa tuplavoitto Suomelle.

Maaottelun jälkeen käväisin vielä muutamassa kisassa, joista ei tosin jäänyt paljoa muisteltavaa... Niiden jälkeen alkoi parin viikon mittainen ylimenokausi, joka sattuikin juuri sopivasti koeviikolle, eli tekemisen puutetta ei tällä kertaa pääsyt syntymään, vaikka treenejä ei ollutkaan:).

Huh, tulipa pitkä teksti. Onneksi olkoon, jos pääsit tänne asti👏. Lopuksi voisi siis todeta, että viime kausi jäi reippaasti plussan puolelle. Nälkää jäi kuitenkin paljon, ja tulevalla kaudella pyritään tekemään asiat vielä entistäkin paremmin💥.

Ps. kurkkaa tästä, millainen tunnelma meillä oli tänään treeneissä. Olosuhteet pääsivät tällä kertaa vähän yllättämään, mutta onneks me ei olla sokerista!